torstai 18. syyskuuta 2014

Sirkushuveja ja sirkusta

Jos haluat viikonloppuna pääkaupunkiseudulla sirkukseen, sinulla on ainakin vaihtoehtoina
 Calibakin saattaa esiintyä jossain, vaikka sen nettisivuilta tietoa ei löydy. Samoin on Sirkus Renzin laita: maininnan kiertuepaikoista löysin erään sirkusblogin kommenttiosastolta.  Renz esiintyy tänä iltana, 18.9.,  Karstulassa. Kunta sijaitsee Keski-Suomessa. Suuret sirkukset, kuten Finlandia, julkaisevat kiertueaikataulunsa netissä jo keväällä, mutta pienet vain katujen varsilla paria viikkoa ennen näytöksiä.

Käyn sirkuksessa keväällä ja syksyllä. Tiistai-iltana katselin kuten ennenkin Sirkus Finlandian tämän vuoden ohjelman. Sirkuksillahan on joka vuosi uudet esiintyjät ja ohjelmanumerot. Tämän vuoden ohjelmisto oli mielestäni maltillisempi kuin aikaisempina vuosina. Ei trapetsitaiteilijoita eikä surmanajoja, vaan lempeämpiä taidonnäytteitä. Jännitystä ei kuitenkaan puuttunut; esimerkiksi elävänä tykinkuulana esiintynyt Robin Valencia tarjosi sitä.

Eniten pidin latvilaisen Andrej Fjodorovin kyyhkysohjelmanumerosta. 30 valkoista lintua totteli ohjaajaansa sirosti lentäen. Pimennetty sirkusteltta, näyttämöllä valkopukuinen ohjaaja ja valkeat linnut, taustalla soi  La Paloma.

Sirkustaidetta parhaimmillaan.

4 kommenttia:

  1. Mun mielestä sirkus on yksi maailman turhimmista tavoista tuhlata rahaa mutta kiva jos tykkää :)

    VastaaPoista
  2. Jaakko, totta. Liput ovat kalliita, mutta tykkään sirkuksesta:)

    VastaaPoista
  3. Olen joskus pienempänä käynyt sirkuksessa ja voisin kyllä käydä uudestaankin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isse, Sirkus Finlandian yleisöstä yli puolet näytti olevan aikuisia.

      Poista