maanantai 26. toukokuuta 2014

Eteenpäin on elävän mieli

" Kaksi meiltä viime vuonna valmistunutta datanomia on  päässyt yliopistoon", iloitsi Aino-ope viime torstaina. "Hieno homma, mitä he siellä opiskelevat?" kysyin. "Tietojenkäsittelytiedettä", hän vastasi.

Muistelin myöhemmin, että onhan Helsingin yliopistoon vuosien aikana päässyt meiltä muitakin. Osa on valmistunut maisteriksi esimerkiksi tietojenkäsittelyn tai suomen kielen laitokselta. Yliopistoa yleisempiä jatkokoulutuspaikkoja merkonomeille ja datanomeille ovat ammattikorkeakoulut; niihin on löytänyt tiensä iso joukko täältä meiltäkin.

Keravan kauppaoppilaitos eli nykyinen Keskikadun Keuda perustettiin 1989, ja ensimmäiset merkonomit valmistuivat keväällä 1992. Heidän joukossaan oli myös Sari. Kohtasin hänet seuraavan kerran kolme vuotta myöhemmin, toukokuussa 1995. Odotin junaa Keravan asemalla, kun juhla-asuinen Sari tuli tervehtimään. "Minne sinä noin hienona?" tiedustelin. Sari kertoi menevänsä hakemaan papereitaan Helsingin kauppakorkeakoulusta: hän oli juuri valmistunut kauppatieteiden maisteriksi.

Onnittelin reipasta Saria sekä uudesta tutkinnosta että työpaikasta, jossa hän kertoi aloittavansa jo seuraavalla viikolla.

Tämä onkin viimeinen postaus tälle lukuvuodelle, mutta elokuussa tapaamme taas.
Hyvää kesää kaikille!

2 kommenttia: