maanantai 28. huhtikuuta 2014

Mä mistä löytäisin sen ...?

Järjestys luo kauneutta, sanoo vanha viisaus. Olen koettanut neuvoa noudattaa eli pitää tavarani ja asiani järjestyksessä. Niin hommat sujuvat aikataulujen mukaan.

Tänään oli toisin. Ajattelin hoitaa veroilmoitukseni, ettei se jäisi viime tippaan. Laskin kuitteja ja täyttelin lomakkeita, kunnes yhtäkkiä muistin, että klo 15 on Keravalla konsertti, jonne olin viime viikolla ostanut lipun. Keskeytin veroilmoituksen täyttämisen ja aloin etsiä pääsylippua. Ei lompakosssa, ei työpöydällä, ei missään. Päätin kuitenkin lähteä ja selvittää tilanteen ovella.

Perillä selvisi, että konsertti onkin vasta kello 17. En jäänyt odottamaan, vaan palasin kotiin jatkaakseni veroilmoituksen täyttämistä. En vain löytänyt ilmoitusta mistään, myös hyvä laskimeni oli kadonnut.
- KUKA TÄÄLLÄ VARASTELEE VEROILMOITUKSIA? huusin ärtyneenä. - Ei kukaan, mieheni totesi rauhallisesti, sinä vain hukkaat kaiken. Tekisit ilmoituksesi verkossa, niin säästäisit aikaa ja hermojasi.

Jatkoin etsimistä: miten on mahdollista, että iso paperipino katoaa kuin tuhka tuuleen?  Lopulta löysin veroilmoituksen, kuittikuoret ja laskimen - sängyn alta. Miten ne sinne olivat joutuneet?

Pääsylippu ei ole löytynyt.

Oletko sinä järjestyksen ihminen?

4 kommenttia:

  1. Harmi kun lippua ei löytynyt vielä toivottavasti lippu tulee itsestään esille piilopaikastaan. Olen mielestäni järjestyksen ihminen, mutta kyllä itsekin onnistun hukkaamaan ennemmin tai myöhemmi. :)
    - Mei V

    VastaaPoista
  2. Tavarat kannattaa pitää aina järjestyksessä ettei tulisi vastaavia ongelmia.

    VastaaPoista