torstai 23. elokuuta 2012

Minusta tulee, jos tulee

"Minusta tulee isona keksijä ja kauppias", kertoi viisivuotias Aleksi. Hän lajitteli löytämiään metallikappaleita pieniin pinoihin ja jatkoi: "Päivällä olen rautakauppias ja illalla sitten keksin."

"Mitähän mahdat keksiä?" utelin. "Kaikkea semmoista, mitä ei ole ennen keksitty. Ongessa voisi olla putki, jolla näkee järven pohjasta kalat ja ihmisiin pitäisi kiinnittää tekosiivet, että ne voisivat lentää", ideoi poika.
"Tekosiivet on keksitty jo aikoja sitten", huomautin, "mutta ne eivät toimineet kunnolla. Ihminen mätkähti maahan."
"Minä kyllä keksin paremmat", kuului itsevarma vastaus.

Pienenä haaveilin, että minusta tulee tutkimusmatkailija. Matkustan kauas ja palattuani kerron jännittäviä tarinoita tuntemattomista seuduista. - Ei tullut minusta uutta Kolumbusta, vaan tavallinen äikänope.

Kerropa, mitä tulevaisuudensuunnitelmia sinulla oli lapsuudessa?

5 kommenttia:

  1. Minulla oli paljon tulevaisuuden suunnitelmia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko säilyttänyt jonkin lapsuusajan haaveesi vai luopunut kaikista?

      Poista
    2. Lapsena itsellänikin oli hiukan erilaiset haavet kun nytten

      Poista
    3. Halusin olla balettitanssija ja jätskikiskan myyjä :)

      Poista
  2. Olen aina elänyt päivän kerraallaan, enkä sinänsä ole tiennyt tai tiedä mitä tulee seuraavana päivänä tapahtumaan.

    VastaaPoista