sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

New Yorkin -matkan havaintoja osa II

Lähdin matkalle kevyin varustein: mukanani oli vain pieni matkalaukku. Siksi vähän harmitti, kun havaitsin hintojen edullisuuden. Ostin miehelleni Levikset hintaan 59 USD, euroina noin 45. Pikkulapset toivoivat Disneyn Pixar-pikkuautoja, ja niitähän löytyi maailman suurimmasta lelukaupasta vaikka minkäkokoisia. Ostin viiden auton pakkauksen 15 dollarilla eli 11,50 eurolla. Varsinkin hinausauto Martti riemastutti pikkuisia.

Muutamia muitakin edullisia ostoksia tein kotiin jääneiden iloksi. Itselleni en, ihan totta, ostanut mitään. Minullahan on kaikkea jo aivan liikaa. Amerikan-matkani tarkoitus ei ollutkaan ostaminen, vaan kulttuuriin tutustuminen. Siitä kerronkin seuraavaksi.

2 kommenttia:

  1. Olen käynyt kahdesti New Yorkissa ja matkalaukut ovat olleet isoja ja täysiä takaisin tullessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. A. Kanerva, tuo on totta. Monen matkalaukut pullistelivat ostoksista.

      Poista